Huutokauppareissulla Uuraisten Hirvaskankaalla

Perjantai aamupäivällä starttasimme matkaan Kontiolahdelta Samimatkojen bussilla. Matkaan lähti kuljettaja mukaan lukien 19 henkilöä, ja tunnelma oli tiivis pienessä bussissamme.  Pysähdyimme ruokailemaan Suonenjoella Koskelon liikenneasemalla, ja tunnin tauon jälkeen jatkoimme matkaa. Perille huutokauppaan saavuimme juuri sopivasti samaan aikaan kun huutokaupan portit avautuivat.

Ensimmäisenä kuvaan sattui etupenkin Erkki.
Akikin kerkesi poseeraamaan ennen huutokaupan alkua.

Ensimmäisenä silmiin sattui etupenkin Erkki, jota piti tietysti käydä jututtamassa. Ennen huutokaupan alkua meillä oli hyvää aikaa tutustua myytäviin tavaroihin, ja syödä makkarata ja tietysti Helin rähmäpullia. Markku oli kesälomalla, mutta kyllä hänkin huutokauppaan tuli aikaansa viettämään. Huutokauppa alkoi klo 18.00, ja ensimmäisenä tietysti kaupattiin kuparipannu, jolle hintaa tuli reippaat parisataa. Huutokauppa kesti lähes kolme tuntia, ja kyllä meidän porukkakin aika uutterasti tavaraa huusi, ja aika paljon tavarata mukaankin lähti. Iltayhdeksän aikaan lähdettiin kotimatkalle Kuopion kautta. Perillä Kontiolahdessa oltiin vähän yli yksi yöllä, aika väsyneinä tietysti. Matka oli oikein onnistunut, ja huutokaupassa oli mukavaa ja leppoisa meininki. Kiitos kaikille osallisille !

Ostoksia tehtiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

+ 36 = 45